Onnistua.fi -kauneushoitola toimii kosmetologiopiskelijoiden työssäoppimispaikkana.

Hoitolassa opiskelijat pääsevät tutustumaan yrittäjyyteen ja he saavat tehdä paljon hoitoja jolloin asiakaspalvelu ja myynti tulevat tutuksi. Oppilaat ovat kertoneet huomanneensa paljon uusia asioita yrittäjyydestä ja saaneensa myönteisemmän kuvan yrittäjänä toimimisesta. Olen iloinen että olen pystynyt rohkaisemaan opiskelijoita kokeilemaan siipiään.

TOP-jaksot kestävät neljästä kahdeksaan viikkoa, mutta sovitusti opiskelun voi suorittaa pääsääntöisesti Onnistua.fi -hoitolassa. On mahtava huomata miten paljon opiskelijat kehittyvät lyhyessäkin ajassa, kun he pääsevät aitoon hoitolaympäristoon ja työn tuntuun. Ilman meidän mahtavia asiakkaita opiskelijat eivät pääsisi harjoittelemaan kuin toisilleen. Kiitos asiakkaillemme ja niille jotka aikovat tulla meille hoitoon.

Asiakkaiden on myös mahdollista varata aika yrittäjä Vilmalle. Hän tekee volyymiripsenpidennyksiä, vaativampia sokerointeja, mikroneulausta yms.

Opiskelijaksi meille voit hakea laittamalla viestiä sähköpostitse, puhelimitse tai yhteydenottolomakkeen kautta.

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto on tavallisesti kolme vuotta kestävä ammatillinen koulutus. Oppilaiden edellytetään suorittavan opintojen aikana useita työharjoittelujaksoja. Työpaikkojen löytäminen on haasteellista, sillä kauneusalalla tyypillistä on toimia pienyrittäjänä, jolloin toimipaikan neliöt rajoittavat oppilaiden työllistämistä.

Haluan ratkaista tämän. Näkemykseni mukaan tämä on sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ongelma, joka voi vaikuttaa nuoren aikuisen ammattitaitoon myös valmistumisen jälkeen. Opintojen aikana kerrytetty työkokemus on tarpeellista ja toivon oppilaiden saavan monipuolisen ja kannustavan työharjoittelun, joka antaa hyvät valmiudet vaikkapa oman yrityksen perustamiseen..

Lue täältä millaisia asioita kauneudenhoitoalan oppilaat käyvät läpi ammattiopistossa.

Lue täältä mitä ammattikoulun vuoden 2018 reformi tarkoittaa käytännössä oppilaiden arjessa.

Ajanvaraus

Ajanvaraus on helpointa hoitaa netissä, mutta voit myös soittaa meille tai laittaa sähköpostia.

Varaa aika